tiistai 24. helmikuuta 2009

Essun liivihame

Tein jo kyseisen liivihameen vuosi sitten, mutta vasta nyt se on lähdössä uudelle omistajalleen kun alatalon tyttö täyttä yksi. Tämä on "tosiretro", sillä kaava on Jokanaisen käsityökursista (kansioita löytyy usein kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista) ja kangas löytyi anoppilasta ja on toiminut aiemmin lasten lakanana. Kyllä tätä voi pienet pojatkin käyttää, vai mitä päättelette ilmeestä?
Tein liivihameita vuosi sitten kaksi samanlaista. Toiseen vaan laitoin selkään napit, toiseen tarran.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Pinnin viimeinen kouluväkerrys

Hiphei!

Nyt onkin pitkä aika kun on tullut kunnolla touhuttua tuunailupuunailujen ja käsitöiden saralla. Mieli tekisi ryhtyä vaikka mihin, pitkästä aikaa neulomaan ja tekemään vaikka Rimpsun ohjeella huovutetut tossut.

Valmistun pian ja väkersin viimeistä koulutyötä varten portfolion skräppikansioon. Päällystin kansion nuottipaperilla ja väkersin ulkonäköä niin paljon että välillä tuntui, että portfolion pääsisältö, koulutyöt unohtui :)



Käytin kansioon paljon kierrätysmatskua. Leikkasin esimerkiksi otsikoiden kirjaimet jostain esitteestä, joka oli mustaa vahvaa kartonkia.





Koska kansio oli musiikkiteemainen, tein viimeiselle sivulle oman nelikenttäanalyysin eli SWOTin (pakollinen sisältö) kirjoittamalla analyysin LP-levyyn. LP-levy oli juuri sopivan kokoinen skräppikansioon.



Kansiosta tuli aika pullea ja oli helpottunut olo tuli kun sen sai valmiiksi ja esiteltyä. Mutta ehkä siinä on niin paljon muutakin, kävin koko opiskeluajan läpi kansiota tehdessäni ja pian olenkin valmis. Jei!

perjantai 6. helmikuuta 2009

Rimpsun huovutetut tossut

Saimme miehekkeen kanssa viime talvena anopilta lahjaksi huovutetut tossut. Tossut olivat söpöt ja ihanan lämpimät ja niinhän siinä kävi, että vilukissana kulutin tossuni loppuun... Ei auttanut muuta kuin tarttua itse puikkoihin ja tällainen tulos siitä seurasi. (Söpöt pitsisukat on ihan vaan kaupasta...)


Tossujen ohje on Novitasta (Talvi 2008) ja huovutetun kukan ohje taas Suuresta Käsityölehdestä (10/2008). Tuo on muuten sama kukka, mikä oli mössykässäkin hieman muunneltuna. Lankana käytin Novitan ihanaa violettia Huopasta. Huopanen huopui todella hyvin verrattuna muihin kokeilemiini lankoihin ja kaiken lisäksi sain sitä todella halvalla Suomen kädentaidot -messuilta.


Huovutin tossut ja kukat koneessa ohjeen mukaan. Kukat huopuivat koneessa vähän liiankin hyvin... Tein siis kukkiin muutamia pistoja valkoisella langalla, jotta koristeet erottaisi paremmin kukiksi ;). Mitäs tuumaatte tossuista? Lämpimät nämä ainakin ovat ja kulumassa ikävä kyllä taas kovaa vauhtia puhki, sillä ne ovat olleet joka päivä jaloissani!